Valvo kun vielä voit

Oletko koskaan miettinyt, miten rikasta elämä on? Minä mietin sitä yhä useammin.

Ja melkein yhtä useasti olen miettinyt, miten paljon rikkaampaa se voisi olla tai oikeastaan on, kun huomaa enemmän.

”Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä.” Matt. 25:13

Tämä havahduttaa:

  • Minä en tiedä, mitä seuraavassa hetkessä tapahtuu. Mikä on johtanut siihen ja miksi se tapahtuu.
  • Mitä kaikkea siinä on. Millainen runsaus on yhdessä hetkessä ja mihin, ehkä täysin epäolennaisiin asioihin huomioni kiinnittyy. Ja miten vaihtaa huomion kohdetta, mihin keskittyä oikeasti.
  • Ja mitä kaikkea siitä seuraa. Mihin tämä hetki johtaa, miten se muuttaa asioita ja yhteyksiä.

Siksi sillä, miten paljon annan itseni huomioida ja kokea, on niin paljon merkitystä.

Annanko itseni laajeta, olla tilassa, jossa yhteyksien ja kokonaisuuksien tajuaminen on mahdollista? Onko minussa rohkeutta antautua ja päästää mieleni avarampaan tilaan, sanojen tuolle puolen? Olla tietoisempi mahdollisuuksista, myös minussa olevista mahdollisuuksista.

Elämisen kannalta, ulottumisen ja ymmärtämisen kannalta.

Elämä voi olla rikkaampaa ja minun kauttani samalla monelle muulle ihmiselle. Ulottumiseni rajat ovat kauempana kuin tietoisuuteni rajat, jotka nekin ovat rajalliset vain ajallisesti. Kun peilaan menneisyyttäni nykyhetkeen: paljon voi ymmärrykseni laajeta nykyisestä.

Koen ihmeen kun aavistan, mitä tapahtuu todella.

Millaisesta ihmeestä on kyse lapsen syntymässä. Kasvin kehkeytymisessä siemenestä. Ihmissuhteen syvenemisessä. Että elämä – se että elämä on – on paljon ihmeellisempää kuin arkinen, unessa oleva tietoisuus, jonka taipumus on pitää ympärillä olevaa itsestään selvyytenä.

Kuolema tulee yhtälailla kuin mikä tahansa hetki, milloin tahansa. Se tapahtuu, koska sen on tapahduttava. Oletko elänyt hereillä, tietoisena, tietäen miksi elät ja miksi tässä hetkessä tapahtuu se mikä tapahtuu? Vai oletko nukkunut elämäsi, tietämättä mitä varten tämä kaikki.

Usein ero syntyy omasta aktiivisuudesta suhteessa elämään. Miten seuraan kaikkea tapahtuvaa, miten liitän itseni siihen tekemisen kautta ja miten olen omalta osaltani luomassa sitä.

Tästä aktiivisuudesta seuraa syvempi huomaaminen, jossa tunteilla on suuri osuus.

Tunteet ovat tietämisen ja tietoisuuden polttoainetta.

Tiettyjen tunteiden tietoinen harjoittaminen muuttaa näkemiseni ja kokemiseni toiseksi. Ja minut.

Kunnioitus. Sanotaan, että vain sitä voin ymmärtää, mitä rakastan. Samoin vasta aito kunnioitus herättää minut avautumaan maailmassa olevalle kauniille ja hyvälle ja todelle ja auttaa maailmaa avautumaan minulle. Yhtälailla kuin halveksunta ja kyynisyys sulkevat minut itseeni.

Kiitollisuus. Kiitollisuus auttaa minua näkemään sen arvokkaan, mitä minulla on ja mitä maailma minulle tarjoaa. Se päästää minut lähemmäs elämäni rikkauksia ja elämän todellisen arvon ymmärtämistä. Siinä missä asioiden itsestään selvänä pitäminen kahlitsee minut lujemmin arjen harmauteen.

Harvat meistä ovat valmiita. Mutta

jokainen voi valmistautua kohtaamaan sen, mikä muuttaa elämää parempaan suuntaan.

Sen, mikä jää helposti huomaamatta.

Pysy vahvana

Ympäristö vaikuttaa meihin, koska me tarvitsemme sitä ja elämme sen yhteydestä. Ja koska annamme sen vaikuttaa, usein luonnollisella tavalla. Siitä meidän riemu, siitä meidän kärsimys.

Elämmekö nyt kovia aikoja siksi, että pieni joukko ihmisiä ei välitä pelin säännöistä ja pyrkii vetämään meitä kannatelleita arvoja lokaan? Että arvot kovenevat, jossakin entisestään?

”Ja sen tähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien sydän.” Matt. 24:12

Mikä auttaa minua pysymään lujana, uskollisena itselleni

ja uskollisena niille arvoille, jotka tiedän olevan hyväksi kaikille ja niin myös omalle sydämelleni? Ja antaako sydämeni asteittain periksi, vaikka se näyttäisi sulkeutuvan kerralla?

To be courageous is to stay close to the way we are made. David Whyte

Toisinaan kovissa tilanteissa herään tai havahdun kuin arkiunestani ja ensimmäinen kokemus on heikkouden tunne: mitä minä tälle voin? Kun annan tämän heikkouden tunteen riisua kaiken turhan pois, tunne syvenee ja liityn osaksi todellista vahvuuttani, alkuvahvuutta. Jotakin, joka on vahingoittumaton osa minua. Se, mihin kukaan ei pääse käsiksi muuta kuin jos avaan itseni eli annan siihen luvan.

Tämän alkuvahvuuden vastakohtana on luotua vahvuutta,

sellaista, minkä voin esittää ulospäin. Sen avulla voin torjua ihmisiä, olla päästämättä heitä henkilökohtaiseen tilaani. Olla päästämättä heitä elämääni yhtään enempää kuin haluan.

Sosiaalisessa elämässä tätä pidetään välttämättömyytenä. Ehkä niin.

Samalla se on tuhoisaa aitoudelle, haavoittuneisuudelle, avoimuudelle ja herkkyydelle

– kaikille kanaville todelliseen voimanlähteeseen. Siinä missä vahvuuden illuusio on vaivaton lähde itsepetokselle ja sosiaaliselle yksinäisyydelle. Illuusion todellinen pulma on se, että se jää kuin itsestään päälle.

Vahvuus ja voima ovat inhimillisiä ja siksi rajallisia. Siksi raja tulee toisinaan vastaan. Jokaisella on

  • hetkittäiset rajansa, kun olosuhteet ja tilanne koettelevat elämisen ja merkityksellisyyden voimia.
  • pysyvät rajansa, jotka perustuvat elämisen voimaan.

Miten vahva on usko elämiseen ja sen mielekkyyteen?

Miten vahvuutta voimistetaan eli miten rajoja siirretään kauemmas?

  • Kytkeytyminen toistuvasti alkulähteeseen pysähtymisen, hiljentymisen ja meditaation avulla on yksi tapa auttaa itseä pysyttelemään vahvuudessa.
  • Voima vahvistuu kohtaamisessa. Mikään ei opeta minua dialogiin yhtä hyvin kuin dialogi itse. Samoin mikään ei vahvista minua niin kuin sellaiset kohtaamiset, joissa kohtaan toisen ihmisen, sen, mikä meissä on ihmistä ja erilaista.
  • Voimaa ilosta. Iloa, yhteistä iloa mahtuu maailmaan rajattomasti. Mitä syvempää, sen todempaa ja sitä kestävämpää. Iloa, joka pulppuaa lapsen naurussa. Iloa, joka syntyy hyvän tekemisestä. Iloa, joka tekee eläväksi.

Silloin en ole enää pelkän ulkoisen armoilla.

Minussa on jotakin vahvempaa, josta käsin voin ohjata itseäni, omia ajatuksiani ja omaa toimintaani. Minun ei tarvitse antaa sydämeni kylmetä eli antaa kaikelle sille valta, joka johtaa itseni suojelemiseen ja vain itsestäni huolehtimiseen.

Sydämeni voi pysyä auki kun annan sen pysyä auki. Elämässä on paljon sen arvoista.

Hämmennyspuhe

Kun olin huomattavasti nuorempi, joku minua paljon viisaampi neuvoi: ”Kun ihminen puhuu, vaikkei välttämättä juuri sinulle, katso hänen sydäntään.”

Tuota neuvoa olen yrittänyt noudattaa, ja muistaa katsoa samalla omaan sydämeeni. Jotta se tuntisi myötätuntoa eikä arvostelisi ketään, jonka sydän ilmestyy näkyville samalla hetkellä kun suu aukeaa. Juuri sillä hetkellä me kaikki olemme samassa veneessä. Silloin ja erityisesti silloin, kun sydän jää kiinni.

Sydän, joka on luottavainen ja auki. Sydän, joka on haavoittunut ja pelkää.

Me kaikki elossa olevat olemme selviytyjiä, elämästä ja kaikesta, mitä sillä on ollut meille tarjolla. Sydän on myötäelänyt kaiken. Suu usein kertoo sen, mitä kokemuksesta on syntynyt. Niin kuin se kertoo kaipuusta tulla kuulluksi.

Kuulla kaikki sekin, mikä jää sanomatta.

Kun arvostelemme maailmaa, se kertoo paljon omasta luonteestamme. Kun ärsyynnymme, se kertoo meistä ja rajoistamme.

Kieli ja sanat ovat luoneet meitä, kielen ja sanojen avulla me luomme maailmaamme, sen rajoja ja sen ylittämisiä. Sydän on kuin vartioimassa rajoja. Siksi se on niin selvästi näkyvillä. Ja kuuluvilla.

Normaaliin korporaatiokulttuuriin kuuluu hylätä itsensä. Olla vain osa sitä ihmistä, joka on.

Uskollisuus ja sitoutuminen siihen, kuka todella on, tulee haastetuksi päivittäin.

Palaverihuoneissa kaikuu paljon hämmentynyttä puhetta. Halua luoda yhteyttä toisiin siihen yltämättä ja ulottumatta. Monia samanaikaisia monologeja, jotka eivät osaa hengittää yhdessä.

Yritystä hallita tilannetta, jotta tyhjyys ei paljastuisi.

”Heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee.” (Matt. 23:3)

Kun sanat eivät kumpua sydämestä, ne ovat usein tyhjiä sanoja. Joskus yleviä toiveita paremmasta, joskus vain sisäisen ja ulkoisen tyhjyyden peittämistä äänillä.

Nokkeluudella, kyynisyydellä, valittamisella – tavasta puhua.

Lisäksi sanoja on helppoa heitellä ympäriinsä. Maailma muuttuisi hetkeksi jos havahtuisin tekemiseeni: pyrkisin puheessani aitoon sisältöön, eläisin siinä todellista tarvettani dialogiin.

Olemiseni ja tekoni näyttävät esimerkkiä maailmalle. Niin myös sanomisen tapani ja asenteeni.

Niissä elää mahdollisuus muodostaa yksi kokonaisuus ja tehdä samalla minusta kokonainen.

Elänkö sanojeni mukaisesti? Saanko tehtyä sen, minkä itselleni lupasin? Olenko sitä, mitä sisäinen puheeni minulle kertoo?

Sanat voivat lohduttaa ja parantaa, satuttaa ja haavoittaa. Ystävällinen sana voi yhtälailla muuttaa päivän tunnelman kuin ikäväkin. Oman puheen johtaminen kaikkien kannalta parasta lopputulosta tavoitellen on hyveiden harjoittamista, tekemistä puheiden tuolla puolen.

Yksinkertainen teko saattaisi muuttaa maailmaa. Ihmiset kertoisivat toisilleen unensa, ilman tulkintaa ja selittämistä. Kertomisen yhteydestä syntyisi parempaa puhetta.

Kun samaan aikaan opin johtamaan mieltäni, voin opetella antamaan merkitystä vain sille ja niille ihmisille, joilla on merkitystä minulle.

Ne, jotka omalta osaltaan määrittelevät sitä, kuka olen.

Ja sitä esimerkiksi vihapuhujat eivät koskaan ole.

Kuka pesee jalat?

Jos olet lukenut tähän asti, pystyt halutessasi sivuuttamaan sinua mahdollisesti häiritsevän uskonnollisen sisällön ja keskittymään olennaiseen. Sinä pystyt siihen.

Näinä päivinä on suosikkihokema, että johtajuus on palveluammatti. Eli johtaja on palvelija sen sijaan, että häntä palveltaisiin. Hieno ajatus, vaikkakin epäselvä ja pinnallinen eikä aivan uusi.

Noin 2000 vuotta sitten luotiin tarinallinen perusta sille, että herra on palvelija. Ja herra ja opettaja pesi oppilaittensa jalat.

Mitä tämä on?

Palveleminen on maailman käyttöön asettumista. Eli palvelen maailmaa sillä parhaalla, joka minussa on ja sillä paremmalla, joka minussa on kehittymässä. Samalla ymmärrän tehtäväni ja tarkoitukseni suuremmassa kokonaisuudessa. Ja yksityiskohdissa, esimerkiksi yksilön kohtaamisessa tavalla, joka palvelee yksilön ja yhteisön kehitystä.

Tämä merkitsee, että poistan egoni yhtälöstä eli toiminnastani. Lakkaan pitämästä itseäni tärkeämpänä kuin miten voin antaa muille ja muiden käyttöön sen, mitä olen itsestäni tehnyt. Nähdä, tunnistaa ja kohdata oma ego ja sen voima: pelot ja halut, jotka vääristävät todellisen ihmisenä olemiseni suhteessa ihmisiin ja maailmaan.

Todellista itseäni ja sen inhimillisiäkin tarpeita unohtamatta. Olen huono palvelija, jos hylkään itseni.

Miksi jalkojen peseminen?

  • Eksoteerisen tulkinnan mukaan kyse on oikeasta nöyryydestä, kumartumisesta ja vähäpätöisimmänkin teon suorittamisesta arvokkuudella toisten hyväksi. Koska muut tarvitsevat sitä.
  • Esoteerisen tulkinnan mukaan kyse on tahdon vihkimyksestä. Jalkojen pesijä vihkiytyy teollaan kantamaan sydämessään toisen ihmisen tahtoa: syvimpiä pyrkimyksiä ja toiveita ihmisenä olemisesta ja toteutumisesta.

Näissä tulkinnoissa yhtyvät visio ja utopia. Kohti sitä oivallusta ja arjessa toteutuvaa asennetta, että jokainen todellakin on toistensa palvelija.

Mikä esimerkki?

Jalkoja pesemällä Jeesus näytti esimerkin, jotta opetuslapset tekisivät samoin.

Esimerkkinä oleminen tuo yhteen vanhan- ja uudenajan organisaatiot:

Vanhassa organisaatiossa esimiehen tehtävä oli näyttää esimerkkiä muille. Uudessa organisaatiossa esimerkin näyttäminen on kaikkien tehtävä, toisiaan palvellen. Tämä merkitsee käytännössä esimerkiksi sitä, että

  • Yhteys ihmisten välillä on välitön eikä asema ole sen esteenä, joten ihmisten potentiaalin toteutuminen on laajempaa ja parempaa
  • Roolit ovat moninaiset ja joustavat/liukuvat
  • Organisaation muoto perustuu nopeaan muutokseen ja sopeutumiseen/adaptaatioon ja sen säätäminen tapahtuu siten, että muoto palvelee kaiken aikaa paremmin organisaatiota ja maailmaa
  • Parempi syvemmän itsen ja (toisten) viisauden kuunteleminen. Reflektoivat kysymykset kuten ”Tuntuuko tämä päätös minusta oikealta?” tai ”Palveleeko tekoni maailmaa?” ovat itsestään selvyyksiä

Tämä on matka erillisyydestä aitoon yhteyteen ja kokonaisuuteen. Silloin lakkaan olemasta este omalle ja toisten kehittymiselle. Sen sijaan avaudun mahdollisuuksille ja samalla avaan olemisellani niitä muille.

Mikä matka?

Kun katsoo maailmaa, voi kysyä, kuinka paljon matkaa on ison tai pienemmän pomon pöydän takaa alaisten jalkojen pesemiseen?

Kiinnostavaa on se, että toisissa paikoissa matka näyttää täysin mahdottomalta (kukaan ihminen ei ehdi yhden elämän aikana kasvaa ihmisenä niin paljon) ja toisissa paikoissa se on jo toteutumassa (valta ja asema ovat menettäneet perinteisen merkityksensä ja jäljellä on yhteisen edun palveleminen antaumuksella).

Palvellessani minussa oleva paras ja ainutlaatuisuus palvelee kaikkia.

Se on minun voimanlähteeni, josta muutkin saavat osansa, voimautumista ja hyvinvointia. Minun tehtäväni on voimaannuttaa ja hyvinvoittaa itseni yhteydestä itseeni ja toisiin.

Organisaation tasolla meistä tulee aiempaa joustavampia, liikkuvampia ja kimmoisempia. Aiempi ihmisten välisiin asetelmiin liittynyt kiinteys ja jähmeys korvautuu asenteella, joka paljastaa todellisen empatian, eläytymiskyvyn ja kyvyn kohdata samalla tasolla.

All that is solid melts into air. Karl Marx

Palveleminen on rakastamista. Se on arkipäivän keskellä aito turhasta luopumisen uhri, jonka myötä kaikki voivat paremmin.

Edellyttää yhä jonkinlaista rohkeutta olla idealistinen, hyvään uskova organisaatio. Palkitsevaa rohkeutta.

Epäilyksen varjo

Me luotamme ja epäilemme, koska olemme mitä olemme. Usko ja epäusko kumpuaa syvärakenteistamme. On hetkiä, jolloin ehkä toivoisimme asian olevan toisin, mutta emme sitten kuitenkaan voi uskoa muuta kuin mitä olemme. Usein emme myöskään tiedä, miksi uskomme tai emme.

Uskoisin, jos en olisi tällainen. Sam Harris

Hitchcockin kuuluisassa elokuvassa Epäilyksen varjo kaiken pitäisi olla hyvin ja silti päähenkilö ei pääse epäilyksestään. Samaa teemaa käsitteli Malcolm Gladwell kirjassaan Välähdys, koskien taideväärennystä. Entä jos kaikki muut ovat väärässä? Entä jos intuitioni kertoo syvemmän totuuden?

Vai olenko väärässä uskomuksieni kanssa, joita maailma hyväntahtoisesti yrittää korjata? Opinko

  • erottamaan mielipiteet tosiasioista
  • luotaamaan syvemmälle todellisuuteen

Mitä näille henkilökohtaisille, toimintaani ohjaaville tunteilleen voi? Kun uskon ja luotan, epäilen enkä usko – minkä verran tosiasiat vain vahvistavat omaa tunnettani? Ja kuka kieltää minulta oman uskoni – tai epäuskoni?

Väistyykö ”vääräuskoisuus” lopultakin?

Kulttuuri arvostaa enemmän epäuskoa ja kriittistä ajattelua – muu on hyväuskoista & vanhakantaista hölmöilyä. Eilisen maailmaa, sanotaan.

Kuitenkin elämässä on kyse luottamuksesta, uskosta. Elämä on suuri luottamusharjoitus, koska luottamusta koetellaan. Elämältä voi yrittää suojautua, mutta usein eristäytyminen ei lisää turvallisuudentunnetta. Ilman luottamusta ei voi elää täyttä elämää.

Se näyttäytyy bisneksessä…

Nykyisessä internet- ja markkinataloudessa luottamuksen puute on suuri kehityksen jarru. Juha Viitala, Tekniikka ja talous, 14.11.2016

… yhtälailla kuin kaikissa muissakin ihmissuhteissa. Helposti vain näyttää käyvän niin, että epäluottamus jähmettyy käytännöiksi.

Mitä muuta esimerkiksi byrokratia on kuin institutionalisoitunutta epäluottamusta?

Epäluottamus merkitsee jatkuvaa varuillaanoloa. Se on kuluttavaa ja jättää elämälle vähemmän tilaa hengittää. Syntyy pientä ja kuihtunutta elämää: varjo seuraa ja varjostaa.

Lenin aikoinaan totesi: ”Luottamus hyvä, kontrolli parempi.” Exactly. Elämän ja elämisen kontrolloimisen yrittäminen on käytännössä samaa kuin yrittää pusertaa elämää, sen virhettä ja vaihtelua ulos elämästä. Onnistuu vain kun jättää elämättä. Se on menetys.

Luottaako vai epäillä? Se on valinta, joka kerta.

Jos pitää nähdä ennen kuin uskoo, elämästä tulee vaikeaa.

  • Tärkeimmät asiat ovat usein näkymättömiä.
  • Harva näkee tulevaisuuteen.
  • Arvailujen varaan jää se, mikä toisen sisällä elää ja vaikuttaa. Ja omassa sisällä.

Miten paljon luottamus kumpuaa avoimesta suhteesta itseen, perusluottamuksesta itsessä elävään hyvään? Ja hyväntahtoisuuteen silloinkin, kun hyvään ei yllä?

Pahantahtoisuus on herättävä poikkeus.

Sen uskomisen varaan ei voi rakentaa parempaa kuvaa maailmasta. Eikä parempaa elämää.

Näyttää siltä kuin myötäsyntyiset taipumukset johtavat. Ja sitten elämänkokemukset ohjaavat. Ja sitten elämä kuljettaa. Ja kulkee.

Jos haluaa muutakin kuin kellua myötävirrassa, päivittäinen reflektio, itsen ja tekemisen ja päivän tapahtumien peilaaminen auttaa asettamaan asiat parempiin suhteisiin toisiinsa. Myös uskon ja epäuskon.

Sydämen voi avata luottamaan, niin vaikeaa kuin se hetkittäin onkin. Sydänvoimia voi lisätä, vähäuskoisesta voi kasvaa vahvauskoiseksi. Uskomaan siihen, mikä oikeasti on.

 

Jotta kirjoitukset kävisivät toteen

Populaarikulttuuri on hyödyntänyt niin sodassa kuin rakkaudessa ajatusta kohtalon, sisäisen ja usein salatun suunnitelman toteutumisesta.

Mutta kohtalo oli määrännyt, että hänestä oli tuleva don ja samalla asettanut hänet Fanuccia vastaan, jotta hän valitsisi oman tiensä. … Vaimo sai nähdä miehensä heittävän yltään mitättömän pelkurin suojavärin sillä hetkellä kun hän valmistautui seuraamaan kohtaloaan. Hän aloitti myöhään, hän oli 25 vuotta vanha, mutta hän oli valmis heti puhkeamaan täyteen loistoonsa.                            Mario Puzo: Kummisetä

C.G.Jung on sanonut, että onnellisuutta on se, että ihminen saa toteuttaa kohtalonsa.

Jung tarkoittaa tässä jokaisen yksilön oman idean toteutumista. Kuten ihmisellä ja kaikella maailmassa on ideansa, myös yksilöllä on oma ideansa.

Oman idean toteuttaminen on sitä, kun ihminen elää ja toimii koko sydämellään, koko olemuksellaan. Samalla se on interpersoonallista, ei vain itseä, vaan muita ihmisiä ja maailmaa varten. Siksi toteutumiseen liittyy myös jostakin luopuminen, vähintään oman mukavuudenhalunsa uhraaminen. Tämä voi olla lasten kasvattamista, se voi olla työnsä tekemistä yhä paremmin tai se voi olla laajempi vaikuttaminen.

Samalla se vastaa yhdestä näkökulmasta kysymykseen, mitä tarkoittaa olla ihminen.

Kohtalonsa täyttäminen on jotakin, minkä kokee todella omakseen ja mitä on valmis tekemään vastustuksesta huolimatta. Usein toteuttaessaan jotakin merkityksellistä tuntee, että vastuksetkin ovat sitä varten, että tekeminen ja sen laatu kirkastuvat. Esteet ovat polku parempaan.

“If you haven’t found it yet, keep looking. Don’t settle. As with all matters of the heart, you’ll know when you find it. And, like any great relationship, it just gets better and better as the years roll on.” Steve Jobs

Sen sijaan, että ihmisiä rohkaistaisiin löytämään se, mitä varten he ovat täällä, heidät opetetaan tyytymään vähään. Ennen kaikkea koulu ja opiskelu opettaa suorittamaan – ja tämä jatkuu työelämässä. Omaksi koetun toteuttaminen on kuitenkin ennen kaikkea luomista, kaukana suorittamisesta.

Jotta en vain eläisi elämääni, vaan loisin sitä. Goethe

Usein tämä luomistyö edellyttää tietoiseksi tulemista elämän merkityksestä ja oman elämän tarkoituksesta. Mutta kuten historia on osoittanut, tämä ei ole välttämätöntä. Toisinaan riittää vahva tunne oikeasta suunnasta, joka antaa tarvittavan voiman itsensä varassa (ja edes yhden ihmisen uskoessa siihen) lähteä toteuttamaan kohtaloaan, toisinaan paljon omaa elämää suurempaa.

Tällä viitataan siihen syvimpään itseen ihmisessä, joka tunnistaa merkityksen ja tarkoituksen sen kohdatessaan: niin itsessään, toisissa ihmisissä kuin maailmassa, myös tekojen muodossa.

Kohtaloaan voi myös yrittää väistää. Tiedostamatonta väistämistä tapahtuu päivittäin huonojen valintojen muodossa.

Paremmat, oikealta tuntuvat valinnat johtavat kohtalon eli parhaan mahdollisen itsen toteutumiseen.

Ja omia valintojaan voi peilata esimerkiksi seuraavilla kysymyksillä:

  • Tuntuuko tämä valinta oikealta?
  • Olenko totta itselleni?
  • Onko valintani linjassa sen kanssa, millaiseksi haluan olla kehittymässä?
  • Ovatko tämän valinnan seuraukset osa maailman palveluksessa olemista?

Milloin sinusta on viimeksi tuntunut siltä, että ”kirjoitukset” käyvät sinun kohdallasi toteen?

Voimaa maaperästä

Kun sinua yllättäen kehutaan, oletko epäuskoinen ja torjuva, ylpistytkö ja alat kuvitella itsestäsi liikoja vai ajatteletko, että oletkin ihan hyvä.

Kun joku toimii törpösti sinua kohtaan, päätätkö, ettet halua olla enää missään tekemisissä tuollaisen tyypin kanssa vai suhtaudutko lähtökohtaisesti myötätunnolla toisen ihmisen heikkoutta kohtaan?

Miten mielen maaperästä saa kasvamaan hyviä asioita?

Myötäsyntyisesti meissä on vasteemme ja siitä syntyvät taipumuksemme reagoida asioihin.

Tämän lisäksi kaikki koettu painuu tähän omaan maaperään, jonne se jää elämään ja vaikuttamaan. Tästä maaperästä kumpuavat niin ajatukset, tunteet kuin teotkin.

Maaperämme on luonnontilassa ja siellä kasvaa sattumanvaraisesti yhtä ja toista ennen kuin ryhdymme tietoisesti viljelemään eli harjoittamaan asioita elämässämme. Voimme antaa sattumanvaraisuuden eli reaktioiden rehottaa tai voimme luoda elämäämme tietoisesti sen mukaan, mitä tavoittelemme ja minkä koemme oikeaksi.

Kertomus kylväjästä ja kylvettyjen siementen kohtalosta

kuvaa sitä, mitä maailma minuun kylvää ja minkä sen seuraukset ovat.

  • Maailmassa oleva hyvä menee minulta ohi siksi, ettei se puhuttele minua. Sille ei löydy riittävää vastetta, koska annan huomioni kiinnittyä muihin asioihin.
  • Asiat koskettavat minua mutta ne eivät juurru, koska minussa ei luontaisesti ole syvyyttä enkä myöskään ole raivannut sille tilaa. Ehkä myös aktiivisesti omista käsityksistäni kiinni pitämällä estän uusien, parempien asioiden kasvamisen minussa.
  • Pitäisin hyviä asioita arvossa ellei haluamiseni ja arjen huolet peittäisi niitä alleen. Jokapäiväinen elämä pitää otteessaan, koska elämässä ei ole tilaa reflektoida elämän merkitystä ja sitä, mikä siinä on olennaista.
  • Hyvä lähtee kasvamaan ja alkaa kantaa hyvää hedelmää minulle ja kanssaihmisilleni. Minussa on tilaa, jossa hyvä elää ja vaikuttaa. Sydämessäni on antaumusta muille ja itseäni suuremmalle sekä kärsivällisyyttä muokata maaperääni.

Maailmassa eläminen tarkoittaa kosketetuksi ja puhutelluksi tulemista.

Suuri osa asioista menee ohi, osa ärsyttää ja miellyttää hetkessä, pieni osa vaikuttaa läpi koko elämän.

Mielen maaperä on kuin olosuhde, joka on olemassa ja vaikuttaa kaiken aikaa kaikkeen. Samalla se on yhteys, suhde asioihin. Se on jotakin, mitä luon ja mitä minussa luodaan kaiken aikaa.

Mitä haluan elämässäni viljellä, sellaiseksi minun on muokattava maaperäni.

Minkä haluan kasvavan – ja minkä haluan myös kasvavan ympärilläni.

Kaikki alkaa tiedostamisesta ja tietoisemmaksi tulemisesta. Sanonko ei hyville asioille koska ne haastavat minut ja kyllä sellaiselle, joka pitää minut pienenä, koska se on helppoa? Vai ulotunko parempaan?

Ohdakkeet ja muut rikkaruohot kasvavat itsestään.

Oma osani on raivata tilaa ihmiselle ja sivistykselle, paremmille valinnoille ja paremmille tarinoille. Muuten eläimellisyys, reaktiivisuus ja ego hallitsevat.

Maaperän pöyhiminen on olennainen osa muutosta ja varsinkin uusiutumista:

  • toisin tekeminen, asioiden opetteleminen, harjoitteleminen, harjoittaminen, näkökulman vaihtaminen pöyhivät, ilmaavat ja tekevät tilaa maaperään
  • muutoksen ylläpitäminen, säännöllisyys, johdonmukaisuus, toistaminen – hoitaminen tekevät muutoksesta jatkuvaa

Toteudunko omassa ideassani ja sen lisäksi ihmisen ideassa? Jos, silloin pääsen elämässäni tekemään sitä, minkä koen oikeaksi. Ja hyvä pääsee kasvamaan, moninkertaisesti.