Itsetutkiskelua

Harva tietää, mihin itsestä todella on. Huonossa muttei myöskään hyvässä. Tilanne saattaa tehdä pelkurin tai rohkean, joskus hetki avaa tai sulkee sydämen, kaikkine seurauksineen.

Paljon on lisäksi kätkettynä.

Kuinka moni asia osoittautuu elämän kulussa yhtä tärkeäksi kuin itsensä tunteminen? Se on avain parempaan itsensä ja toisten kanssa elämiseen, itsen toteutumiseen ja oman arkipäivän luovuuden oviin.

Usein näyttää kuitenkin käyvän niin, että katseen kohdistaminen sisimpään ja omaan sydämeen osoittautuu vaikeaksi ja niin katse käännetään ulospäin, toiseen ihmiseen. Etsitään rikkaa (tai tähteä) toisen silmästä tunnistamatta ja tunnustamatta omaa.

Iskelmässä Pieni sydän kuvataan, niin, iskevällä tavalla sydämen ristiriitaisuutta:

Se kätkee suuret unelmat/Ja vihan, lemmen maailmat

Aatosta jaloa ja alhaista mieltä/Tuntehen paloa ja kylmyyttä sieltä

Mitä kaikkea ehtiikään yhden päivän aikana tuntea ja millaisiin ajatuksiin, sanoihin ja tekoihin tunteet ajavat.

Paljon arkipäivän turhasta kärsimyksestä olisi vältettävissä,

jos tulisi tietoisemmaksi tunteistaan, niiden lähteistä ja reaktiosta niihin.

Sillä meillä on selvästi tarvetta kehittyä paremmiksi peileiksi toisillemme. Kuten Maarit Korhonen kirjoittaa Imagen blogissaan: ”… jokainen meistä on erilainen ja omat huonot puoleni tulevat esiin varmasti paikoissa, missä minua ei arvosteta.”

Löytyykö sydämestäni hyväksyvä ja arvostava vai tuomitseva ja arvosteleva peili? Itseensä tutustumisen voi aloittaa tutkimalla omia ajatuksiaan ja tunteitaan arjen keskellä.

Kasvoin ympäristössä, jossa muissa nähtiin aina vikoja. Lapsuuteni kuulin siitä, miten joku oli laiska, ahne, katkera tai jos ei muuta niin ainakin lihava. Itsekin sain siitä osani. Koskaan en ollut sopiva, hyvä, saati sitten edes kelvollinen.

Aina jotain oli pielessä.

Vikojen etsiminen toisista tuntui minusta jo lapsena niin pahalta, että päätin, etten itse ryhdy siihen. Sen sijaan olen päätynyt etsimään vikoja itsestäni. Vaikka harvemmin enää kuulen ulkopuolelta itseeni kohdistuvia arvosteluja, pääni sisältä kuulen jatkuvasti ääniä, jotka jatkavat moittimistani. Mikään ei ikinä riitä eikä kelpaa, edelleenkään.

Miten toisten sisäisyys peilautuu minussa ja oma sisäisyyteni toisiin ja maailmaan? Sielun laajuus tai ahtaus, luottamus tai epäluottamus, rakkaus tai välinpitämättömyys huokuvat ihohuokosistani, sanoistani ja käytöksestäni ulos maailmaan.

Täydellä sydämellä eläminen,

autenttisuudesta puhumattakaan, on rajoittunutta niin kauan, kunnes suostun katsomaan, mikä minussa on alkuperäistä itseä ja mikä tuontitavaraa.

Luukkaan evankeliumissa Jeesus asetti fariseuksen ja publikaanin vastakkain. Fariseus meni temppeliin rukoilemaan ja kiittämään siitä, ettei ole sellainen kuin syntinen publikaani. Publikaani puolestaan rukoili ja pyysi armoa itselleen, sillä oli syntinen. Jeesuksen mukaan publikaani tietysti oli tässä se, joka teki oikein. Publikaani tunnusti syntisyytensä, eikä lähtenyt korottamaan itseään muita korkeammalle.

Luulen, että meissä kaikissa on olemassa nämä kaksi puolta: se puoli, joka pitää itseään toisia parempana ja sitten se, joka syyttää ja soimaa itseä, pitää itseään muita huonompana.

Jompikumpi puoli on usein voitolla.

Kumpikaan ääripää ei ole oikeassa, jokaisessa on hyvää ja pahaa. Ja jotenkin meidän olisi hyvä oppia tulemaan toimeen sekä itsemme, että toisten ihmisten kanssa.

Jatkuva ylemmyydentunto tai jatkuva alemmuudentunto ei tee ihmiselle eikä ihmissuhteille hyvää. Tasapaino, itsensä tarkasteleminen millainen todella olen, on osa elämisen taitoa.

Yhtäältä itsessä hyvän näkeminen ja sen ruokkiminen,

ja toisaalta sen tunnustaminen, mikä itsessä on vialla, ja saada siihen aikaan joko muutos tai oppia elämään sen kanssa.

Toisten elämän arvosteleminen ja itsensä vertaileminen toisiin on turhaa energian hukkaamista ja siitä saa vain pahan mielen. Vastuun kantamisessa omista teoista ja niiden seurauksista on aivan riittävästi jokaiselle.

Tuon arkisen vastuun kantamisen ohessa

jokainen elää omassa sisäisessä jännitteessään:

Hyvin harvat ovat sitä, mitä pitäisi olla, muiden tai edes omasta mielestä. Mutta kukaan muu kuin minä ei tiedä, mikä todella olen ja mitä tarkoitusta olen täällä toteuttamassa. Siksi rohkeus oppia todella tuntemaan ja hyväksymään itsensä avaa aivan uuden maailman.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s