Miten kannat ristisi?

Kärsiminen, uhraaminen, vapaaehtoinen ristin kantaminen – eivät mitenkään herkullisia aiheita eikä kovin suosittuja elämässä elettynä. Kuitenkin kaikki kehittyminen edellyttää sitä, että suostuu ajoittain tietoisesti näkemään vaivaa, luopumaan mukavuudenhalustaan – perusinhimillisestä mielihyvän tavoittelusta ja mielipahan välttelystä.

Kärsimys voi olla sitä kun

  • Lihakset huutavat salilla viimeisen sarjan lopussa
  • Sietää puolisonsa ikävää sukulaista
  • Omat mielikuvat eivät vastaa todellisuutta
  • Työtehtävä ei miellytä ja se on tehtävä

Siinä on aina opin sauna. Itse aiheutettua kärsimystä, josta voi luopua ja sitä voi myös väistää. Väistäminen ei johda kehittymiseen, toimiminen oikealla asenteella johtaa.

Uhraaminen tarkoittaa sitä että

  • Luopuu ajatustottumuksistaan ja harjoittelee parempia
  • Haastaa itsensä jollain uudella/vaikealla asialla/osaamisalueensa ulkopuolella
  • Puolustaa omia arvojaan tilanteessa, jossa niiden puolustamisella on hintansa

Näitä yhdistää vaikeus ja siihen suostuminen. Luopuminen siitä, että elämän pitäisi olla helppoa, eikä siksi lähde edes tavoittelemaan helppoa elämää.

Ristin kantaminen voi olla

  • Sairaus jonka kantaa arvokkaasti
  • Toisen ihmisen taakan kantamista, kuten Simon Kyreneläinen
  • Maailman kärsimykseen osallistumista, todellista empatiaa

Ja elää samalla arvokkaan elämän, juo maljansa pohjaan asti.

Työelämässä tulee usein vastaan tilanteita ja tehtäviä, joita ei haluaisi kohdata ja tehdä. Tehtäviä, joiden edessä tekisi mieli juosta karkuun, ettei vahingossa musertuisi niiden alle. Olisi helpompaa vierittää vastuu ja tehtävä jollekin toiselle, vaikka tietäisi, että se kuuluu omiin tehtäviin.

Vastuun pakoilu houkuttaa.

Vaikeiden tilanteiden ja tehtävien välttäminen voi tuntua helpolta ratkaisulta, mutta ei se ole sitä. Raamatun hahmoista Joona sai ison ja ikävän tehtävän Jumalalta. Hänen piti lähteä kertomaan Niniven kaupungille, että se tuhotaan pian. Joona ei halunnut tätä tehdä ja lähti karkuun päinvastaiseen suuntaan. Mikään ei auttanut. Lopulta Joonan oli nöyrryttävä tekemään oma hommansa. Ja senkin jälkeen Joona vielä jaksoi kiukutella pomolle.

Tällaisiin vastuunpakoilijoihin, jotka ovat valmiita näkemään vaikka kuinka paljon vaivaa, että välttyisivät hankalilta hommilta, törmää työyhteisöissä.

Jokaisella on oma vastuunsa: Miten hoidan työni ja millainen työntekijä olen? Olenko hyvä työkaveri ja hyvä alainen tai esimies? Alais- ja esimiestaitojen opettelu on osa vastuunsa tuntevan työntekijän tehtävää.

Vaikeisiin tilanteisiin tarttumalla voi yleensä vain voittaa.

Meni tehtävä hyvin, huonosti tai hyvin huonosti, on ainakin kokemusta rikkaampi ja toivottavasti myös viisaampi, ehkä vahvempikin.

Joskus vaikeaan tehtävään on tartuttava vain siksi, että se on juuri minun hommani. Joku tyyppi kun on kuulemma joskus sanonut jotain

ristin kantamisesta ja itsensä seuraamisesta.

Jokaisella meillä on omat vaikeat paikkamme, vaikeat hetkemme ja omat taakkaamme kannettavana. Ehkä niitä on parempi kantaa seuraten sitä tietä, minkä tuo tyyppi osoitti. Seuraten rakastamisen ja toisten palvelemisen tietä, laittaen oma etu välillä syrjään.

”Suojella ja palvella” lukee amerikkalaisissa poliisiautoissa. Tämä yhdistelmä soveltuu hyvin myös esimerkiksi pienten lasten vanhempien ohjeeksi. Itsestään selvää on suojella pientä, joka ei vielä osaa suojella ja pitää huolta itsestään.

Samalla vanhemmat ovat lasten todellisten tarpeiden ja kehityksen palvelijoita.

Se voi toisinaan tuntua raskaalta taakalta. Mutta kun sitä vertaa siihen keveyteen, jonka lapsen oleminen tuo tullessaan, tilanne jää plussan puolelle, kevyesti.

Ei välttämättä olisi meidän jokaisen taakalle huonoksi, jos osaisimme suhtautua esimerkiksi töihimme samalla keveydellä kuin lapset.

Ja ilo, voima on lapsen jokahetkinen palkka, palkinto. Täydesti yhtä oleminen on elämän ominaisuus, siinä lapsen väsymättömyyden ja jaksamisen salaisuus.

Helinä Siikala: Voiman ja ilon käsikirja

Eikä sekään, että osaisimme suhtautua työkavereiden taakkoihin samalla empatialla kuin mihin lapsilla on kykyä.

Ristin arvokkaana kantamisen palkkio ei tule taivaassa vaan täällä, kokemuksena suostumisesta ihmisenä olemiseen. Se luo elämää, jonka avulla palvella muita, omaa ristiään kantavia kanssaihmisiä.

Arvokas elämä on osansa tekemistä

siten kuin se niissä olosuhteissa, omalla tavalla on mahdollista. Niin kuin Jeesus sanoo raskautetuille: ”Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” (Matt. 11:30) Tässä kaikuu aidosti kristillinen asenne, ja sanat johdattavat ajatuksen takaisin lapsenkaltaisuuteen.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s