Opi pyytämään

Kolkuttakaa, niin teille avataan. Entä silloin, kun ovet eivät tunnu aukeavan, puhumattakaan että pyytämällä saisi mitä on pyytänyt?

Kolkuttaminen, anominen, etsiminen – kaikki asioita, jotka vaativat rohkeutta tulla tarpeessaan näkyväksi. Samalla ne kysyvät rohkeutta nöyrtyä itsensä ja sen edessä, jonka ovelle kolkuttaa. Ei välttämättä helppoa, vaan hyvin inhimillistä.

Pyytäminen edellyttää sen tosiasian tunnustamista etten yksin jaksa enkä pysty.

Pyytäminen ei estä yrittämästä eikä sitä että tekee parhaansa. Mutta jossakin vaiheessa omat voimat tai osaaminen loppuvat. Mutta onko tätä hetkeä odotettava? Osa pyytämisen vaikeudesta on siinä väärässä mielikuvassa, että olisi selvittävä, pystyttävä tai edes tehtävä yksin. Monia asioita olisi luontevampaa tehdä yhdessä muiden kanssa.

Auttaminen alkaa nöyrtymisestä. On ymmärrettävä, että auttaminen ei ole hallitsemista vaan palvelemista. Søren Kierkegaard

Tekeminen on kuitenkin avain. Sanotaan, että Herra antaa viljan mutta ei leivo leipää. Siinä on yhteys omien tekojen ja maailmalta saamisen välillä.

Siinä on myös oman kehittämisen ja luomisen panos ja osallisuus.

Yhden näkökulman tuo myös sukupuolten tasa-arvo. Kautta aikojen tyttöjä ja poikia on kasvatettu eri tavalla. Siinä, missä pojat ovat poikia, tytöiltä odotetaan kilttiä ja kaunista käytöstä.

Kiltit tytöt ovat ahkeria ja tunnollisia. Kiltit tytöt puurtavat ja uhrautuvat toisten puolesta. Kiltit tytöt eivät pidä meteliä itsestään, vaan odottavat, että joku ehkä joskus huomaisi heidät.

Kiltit tytöt eivät vaadi tai pyydä

koska silloin voisi käydä niin, että joku ei pidäkään heistä.

Yhä edelleen naisia on työelämän johtotehtävissä paljon miehiä vähemmän. Tämä johtuu osaltaan siitä, että naiset ovat miehiä arempia hakemaan työpaikkoja. Siinä missä naiset miettivät, täyttävätkö kaikki kiinnostavan työpaikan odotukset, miehet menevät ja vakuuttavat, että työpaikka tarvitsee heitä.

Kilttinä tyttönä ja kahden tyttären äitinä haluan kasvattaa lapseni viisaammin. Haluan kasvattaa heidät siihen, että koko maailma on heille avoin. Haluan kasvattaa heidät siihen, että ei ole asioita, mihin he eivät itse pystyisi. Kovalla ja tahdolla ja sinnikkäällä työllä he pystyvät mihin vain, mitä haluavat.

Haluan, että lapseni oppivat pyytämään asioita, joita haluavat.

En halua, että he jäävät vain toivomaan ja haaveilemaan. Jeesus sanoi: ”Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan.”

Pelkällä toisten miellyttämisellä elämässä ei pääse kovin pitkälle, paitsi ehkä pitkälle sairaslomalle. Omia puolia pitää pitää, ja pitää osata myös pyytää.

Pyytämällä ja kolkuttamalla aukeaa paljon enemmän ovia kuin pelkällä haaveilulla ja toivomisella.

Siksi on hyvä löytää lähelleen kunnon ihmisiä, joilta kysyä heidän näkemyksiään, palautetta ja samalla apua kaikessa siinä, minkä nämä osaavat ja tietävät paremmin. Tämä valmistaa tietä oman, autenttisen panoksen antamiseen. Siinä syntyy mahdollisuus parantaa.

On hetkiä, jolloin ankara universumin laki kertoo selvemmin sen, että vedän puoleeni asioita ja tapahtumia, koska tarvitsen niitä. Oma olemiseni, tapani olla ja toimia ja vaikuttaa maailmassa vetävät puoleensa kaikenlaista. Nähtävästi, koska kaikenlaisesta päiväni täytyy.

Saan mitä tarvitsen. Ja ellen mielestäni saa, kolkutan enemmän.

Monesti se on jotain muuta kuin kuvittelin, kuin elämä tietäisi paremmin kuin minä. tässä ajatuksessa on jotakin lohduttavaa. Siinä on samaa kuin hyvän ystävän kanssa: hän haastaa ja tarpeen tullen sanoo suoraan. Jotakin parempaa syntyy sitä kautta.

Etsivä löytää. Niin minulle käy nykyään usein, etsimättäkin.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s