Lupa

Mies kysyy puolisoltaan luvan tavata naispuoleisia ystäviään. Lupaa ei tule, koska puolison mielestä mies ja nainen eivät voi olla vain ystäviä.

On ihmisiä, jotka kuvittelevat tarvitsevansa luvan joka asiaan. Muuten he eivät uskalla tehdä mitään kävelemistä ja hampaiden harjaamista rohkeampaa.

On ihmisiä, jotka kuvittelevat, että toisten ihmisten pitää pyytää lupa heiltä joka asiaan. Muuten nämä tekevät heidän mielestään väärin.

Tämä ei mene tasan. Koska jokin on mennyt pieleen.

Maailmassa jää paljon hyvää ja kaunista toteutumatta tämän takia. Sen sijaan paljon äänekästä ja typerää melua täyttää tilan.

Jonkun verkkonimimerkin mielestä naisella ei ole lupa puhua kokemastaan arkipäivän rakenteellisesta  väkivallasta. Naisen pitäisi lopettaa heti, muuten nimimerkki joutuu rankaisemaan naista.

Miksi kumpikin osapuoli elää tällaisen harhan vallassa? Siksikö, että harhat vahvistavat toisiaan? Siksikö, että joku on uskotellut jo kasvatuksessa tämän olevan totta?

Sisäistetyt roolit elävät omaa elämäänsä kunnes joku tai jokin pysäyttää.

Ja mikä on hyvää, Faidros,

ja mikä ei ole –

tarvitseeko meidän sitä keneltäkään kysyä?

Minun käy sääliksi ihmiset jotka eivät uskalla ja harmittaa ihmiset jotka ovat itsensä ja toisten tiellä.

Jonkun mielestä seksistä, henkisistä kokemuksista, itsetyydytyksestä, parisuhdeväkivallasta, lasten itsemurhista ei pitäisi puhua. Kuka antoi luvan puhua julkisesti näistä asioista?!?

Onko lupa parantaa Sapattina? kysyivät fariseukset Jeesukselta. Kiusantekoa, yritystä saada nostettua syyte häntä vastaan.

Aina on ihmisiä, jotka katsovat, että heidän tehtävänsä on toimia itse nimittäminään sheriffeinä. Vahtimassa ja kyttäämässä ja ojentamassa muita. Mitä heiltä elämästä puuttuu? Todellinen sisältö, onni, halaus?

Vai onko se hämmennys ja pelko, joka saa toimimaan –  pelko ajaa pelottelemaan?

Miksen osaa antaa itselleni lupaa olla minä, kokonaan? Tarvitsenko siihen toisen ihmisen, joka antaa minulle tai auttaa minua antamaan luvan?

Miksi toiset eivät uskalla toimia ja tehdä kuten heistä tuntuu, niin kuin he oikeaksi kokevat? Vai eikö siihen koskaan rohkaistu vaan peloteltiin, vähäteltiin ja painettiin alas?

Jeesus ei pelännyt eikä epäröinyt toimia, lupaa kysymättä. Tai oikeastaan: hänellä oli lupa ja tehtävä korkeammalta taholta kuin Blues Brothersilla. Hän meni kohtaamiseen, vastasi väitteisiin eikä epäröinyt nähdä valheellisuuden, ulkokultaisuuden läpi ja toimia. Rohkeudessa kohtaamiseen ja vastaamiseen hän toimii edelleen esimerkkinä.

Sheriffit ovat aina keskuudessamme, ja meidän tehtävämme on laulaa kuin Kristiina Halkola: täytyy uskaltaa. Elämisen mielekkyyden kokemus syntyy siitä, että voi elää sitä mitä on, ahdasmielisen kieltämisen ja tuomitsemisen tuolla puolen.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s