Pysy vahvana

Ympäristö vaikuttaa meihin, koska me tarvitsemme sitä ja elämme sen yhteydestä. Ja koska annamme sen vaikuttaa, usein luonnollisella tavalla. Siitä meidän riemu, siitä meidän kärsimys.

Elämmekö nyt kovia aikoja siksi, että pieni joukko ihmisiä ei välitä pelin säännöistä ja pyrkii vetämään meitä kannatelleita arvoja lokaan? Että arvot kovenevat, jossakin entisestään?

”Ja sen tähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien sydän.” Matt. 24:12

Mikä auttaa minua pysymään lujana, uskollisena itselleni

ja uskollisena niille arvoille, jotka tiedän olevan hyväksi kaikille ja niin myös omalle sydämelleni? Ja antaako sydämeni asteittain periksi, vaikka se näyttäisi sulkeutuvan kerralla?

To be courageous is to stay close to the way we are made. David Whyte

Toisinaan kovissa tilanteissa herään tai havahdun kuin arkiunestani ja ensimmäinen kokemus on heikkouden tunne: mitä minä tälle voin? Kun annan tämän heikkouden tunteen riisua kaiken turhan pois, tunne syvenee ja liityn osaksi todellista vahvuuttani, alkuvahvuutta. Jotakin, joka on vahingoittumaton osa minua. Se, mihin kukaan ei pääse käsiksi muuta kuin jos avaan itseni eli annan siihen luvan.

Tämän alkuvahvuuden vastakohtana on luotua vahvuutta,

sellaista, minkä voin esittää ulospäin. Sen avulla voin torjua ihmisiä, olla päästämättä heitä henkilökohtaiseen tilaani. Olla päästämättä heitä elämääni yhtään enempää kuin haluan.

Sosiaalisessa elämässä tätä pidetään välttämättömyytenä. Ehkä niin.

Samalla se on tuhoisaa aitoudelle, haavoittuneisuudelle, avoimuudelle ja herkkyydelle

– kaikille kanaville todelliseen voimanlähteeseen. Siinä missä vahvuuden illuusio on vaivaton lähde itsepetokselle ja sosiaaliselle yksinäisyydelle. Illuusion todellinen pulma on se, että se jää kuin itsestään päälle.

Vahvuus ja voima ovat inhimillisiä ja siksi rajallisia. Siksi raja tulee toisinaan vastaan. Jokaisella on

  • hetkittäiset rajansa, kun olosuhteet ja tilanne koettelevat elämisen ja merkityksellisyyden voimia.
  • pysyvät rajansa, jotka perustuvat elämisen voimaan.

Miten vahva on usko elämiseen ja sen mielekkyyteen?

Miten vahvuutta voimistetaan eli miten rajoja siirretään kauemmas?

  • Kytkeytyminen toistuvasti alkulähteeseen pysähtymisen, hiljentymisen ja meditaation avulla on yksi tapa auttaa itseä pysyttelemään vahvuudessa.
  • Voima vahvistuu kohtaamisessa. Mikään ei opeta minua dialogiin yhtä hyvin kuin dialogi itse. Samoin mikään ei vahvista minua niin kuin sellaiset kohtaamiset, joissa kohtaan toisen ihmisen, sen, mikä meissä on ihmistä ja erilaista.
  • Voimaa ilosta. Iloa, yhteistä iloa mahtuu maailmaan rajattomasti. Mitä syvempää, sen todempaa ja sitä kestävämpää. Iloa, joka pulppuaa lapsen naurussa. Iloa, joka syntyy hyvän tekemisestä. Iloa, joka tekee eläväksi.

Silloin en ole enää pelkän ulkoisen armoilla.

Minussa on jotakin vahvempaa, josta käsin voin ohjata itseäni, omia ajatuksiani ja omaa toimintaani. Minun ei tarvitse antaa sydämeni kylmetä eli antaa kaikelle sille valta, joka johtaa itseni suojelemiseen ja vain itsestäni huolehtimiseen.

Sydämeni voi pysyä auki kun annan sen pysyä auki. Elämässä on paljon sen arvoista.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s