Voimaa maaperästä

Kun sinua yllättäen kehutaan, oletko epäuskoinen ja torjuva, ylpistytkö ja alat kuvitella itsestäsi liikoja vai ajatteletko, että oletkin ihan hyvä.

Kun joku toimii törpösti sinua kohtaan, päätätkö, ettet halua olla enää missään tekemisissä tuollaisen tyypin kanssa vai suhtaudutko lähtökohtaisesti myötätunnolla toisen ihmisen heikkoutta kohtaan?

Miten mielen maaperästä saa kasvamaan hyviä asioita?

Myötäsyntyisesti meissä on vasteemme ja siitä syntyvät taipumuksemme reagoida asioihin.

Tämän lisäksi kaikki koettu painuu tähän omaan maaperään, jonne se jää elämään ja vaikuttamaan. Tästä maaperästä kumpuavat niin ajatukset, tunteet kuin teotkin.

Maaperämme on luonnontilassa ja siellä kasvaa sattumanvaraisesti yhtä ja toista ennen kuin ryhdymme tietoisesti viljelemään eli harjoittamaan asioita elämässämme. Voimme antaa sattumanvaraisuuden eli reaktioiden rehottaa tai voimme luoda elämäämme tietoisesti sen mukaan, mitä tavoittelemme ja minkä koemme oikeaksi.

Kertomus kylväjästä ja kylvettyjen siementen kohtalosta

kuvaa sitä, mitä maailma minuun kylvää ja minkä sen seuraukset ovat.

  • Maailmassa oleva hyvä menee minulta ohi siksi, ettei se puhuttele minua. Sille ei löydy riittävää vastetta, koska annan huomioni kiinnittyä muihin asioihin.
  • Asiat koskettavat minua mutta ne eivät juurru, koska minussa ei luontaisesti ole syvyyttä enkä myöskään ole raivannut sille tilaa. Ehkä myös aktiivisesti omista käsityksistäni kiinni pitämällä estän uusien, parempien asioiden kasvamisen minussa.
  • Pitäisin hyviä asioita arvossa ellei haluamiseni ja arjen huolet peittäisi niitä alleen. Jokapäiväinen elämä pitää otteessaan, koska elämässä ei ole tilaa reflektoida elämän merkitystä ja sitä, mikä siinä on olennaista.
  • Hyvä lähtee kasvamaan ja alkaa kantaa hyvää hedelmää minulle ja kanssaihmisilleni. Minussa on tilaa, jossa hyvä elää ja vaikuttaa. Sydämessäni on antaumusta muille ja itseäni suuremmalle sekä kärsivällisyyttä muokata maaperääni.

Maailmassa eläminen tarkoittaa kosketetuksi ja puhutelluksi tulemista.

Suuri osa asioista menee ohi, osa ärsyttää ja miellyttää hetkessä, pieni osa vaikuttaa läpi koko elämän.

Mielen maaperä on kuin olosuhde, joka on olemassa ja vaikuttaa kaiken aikaa kaikkeen. Samalla se on yhteys, suhde asioihin. Se on jotakin, mitä luon ja mitä minussa luodaan kaiken aikaa.

Mitä haluan elämässäni viljellä, sellaiseksi minun on muokattava maaperäni.

Minkä haluan kasvavan – ja minkä haluan myös kasvavan ympärilläni.

Kaikki alkaa tiedostamisesta ja tietoisemmaksi tulemisesta. Sanonko ei hyville asioille koska ne haastavat minut ja kyllä sellaiselle, joka pitää minut pienenä, koska se on helppoa? Vai ulotunko parempaan?

Ohdakkeet ja muut rikkaruohot kasvavat itsestään.

Oma osani on raivata tilaa ihmiselle ja sivistykselle, paremmille valinnoille ja paremmille tarinoille. Muuten eläimellisyys, reaktiivisuus ja ego hallitsevat.

Maaperän pöyhiminen on olennainen osa muutosta ja varsinkin uusiutumista:

  • toisin tekeminen, asioiden opetteleminen, harjoitteleminen, harjoittaminen, näkökulman vaihtaminen pöyhivät, ilmaavat ja tekevät tilaa maaperään
  • muutoksen ylläpitäminen, säännöllisyys, johdonmukaisuus, toistaminen – hoitaminen tekevät muutoksesta jatkuvaa

Toteudunko omassa ideassani ja sen lisäksi ihmisen ideassa? Jos, silloin pääsen elämässäni tekemään sitä, minkä koen oikeaksi. Ja hyvä pääsee kasvamaan, moninkertaisesti.

Mainokset

Autuaat

Joku on onnellinen kuin itsestään, koska hän tekee jotakin oikein. Sellainen elämä näyttää suurimman osan aikaa harmoniassa elämiseltä itsensä ja muun todellisuuden kanssa.

On ihmeellistä, miten jotkut vain tekevät sen.

Sillä onhan se yksinkertaista mutta ei helppoa tavalliselle kuolevaiselle. Kyse on kuin tilan tekemisestä sellaiselle, joka en ole minä eikä minulla ole osuutta sen syntyyn eikä kunnia siitä kuulu minulle.

Koska se on yksinkertaista, se käy helpommin sellaisilta, joilla on iso sydän.

Sellaisilta,

  • joiden äly ei nokkeluudellaan ja etäännyttämisellään estä elämää toteutumasta
  • jotka uskovat ennen kuin näkevät
  • joiden usko siirtää vuoria – varsinkin sisäisiä vuoria, jotka ovat turhaan tiellä

Onnellisuus on usein luottamusta ja oman hyödyn unohtamista. Maailmassa on jotakin suurempaa kuin itse on, ja siihen liittyminen merkitsee voimanlähdettä.

Autuus puolestaan on vielä antaumusta, ennen kaikkea elämälle.

Autuaaksi ei tulla vastustamalla elämää – eikä muutenkaan asettumalla poikkiteloin todellisuuden kanssa. Todellisuuden vastustaminen aiheuttaa kärsimystä, tekee ihmisen onnettomaksi ja vie helposti lähimmäisiäkin kuiluun mukanaan. Kuten mikä tahansa vastustamisesta, ei-hyväksymisestä syntynyt riippuvuus. On aivan eri asia muuttaa olosuhteita kuin vastustaa niitä.

Aivan kuten on eri asia uusiutua kuin kulkeutua autopilotilla.

Jeesus lupaa taivasten valtakuntaa hengellisesti köyhille ja vainotuille. Murheelliset saavat lohdutuksen, hiljaiset perivät maan, laupiaat saavat laupeuden, puhdassydämiset nähdä Jumalan ja rauhantekijöitä on kutsuttaman Jumalan lapsiksi.

Toimiiko tämä käytännössä?

Näyttää siltä kuin kovaäänisimmät ja hankalimmat saisivat aina päiväkodista terminaalihoitoon asti enemmän kuin muut. Mutta onko se vain ontoksi kovertunutta kuorta, joka kuoleman hetkellä paljastuu kuiluksi? Pitääkö arvojaan ja yhteistä hyvää puolustava vainottu kuitenkin sydämensä puhtaana? Onko halussa sovitella ja luoda yhteistä tulevaisuutta kuitenkin todellinen arvo? Saako lempeydellä kuitenkin aikaan enemmän kuin kovuudella ja väkivallalla?

Jaakko Heinimäki on kirjoittanut, että jokainen meistä elää reikä sielussaan.

Jokainen kaipaa, janoaa ja jokaiselta puuttuu jotakin. Niin pitkään kuin yritämme sammuttaa janoamme väärillä asioilla, jano ei sammu.

Ajatus ei ole uusi. Jo kirkkoisä Augustinus kirjoitti siitä, kuinka sydän on levoton ja kaipaa. Kristillisessä perinteessä kaipuun kohde on Jumala. Jumala, josta kaikki on lähtöisin ja jonne kaikki haluaa palata, vaikkei sitä tietäisikään. Vasta tämän ymmärrettyään sydän voi saada levon.

Yksi asia, mikä Jeesuksessa ärsytti monia oli se, miten hän laittoi totutut arvojärjestykset päälaelleen. Viimeiset tulivatkin ensimmäisiksi ja pienimmät olivat suurimpia. Onnellisia ovat ne, joilta puuttuu jotakin, sillä he tulevat saamaan sen.

Joskus onni on vahvimmillaan siinä hauraassa hetkessä, kun odotus ja toteutus kohtaavat.

Joskus onni on pelkässä toivossa, toivossa, jonka uskoo täyttyvän.

Usein onni on vain hetkessä, jossa huomaa olevansa läsnä, ilman murheita huomisesta, ilman eilisen taakkaa. Tässä hetkessä, jossa huomaa hengittävänsä ja sydämensä sykkivän.

Mikä on sinun onnesi juuri nyt? Etsinnässä vai löytämisessä?