Jotta kirjoitukset kävisivät toteen

Populaarikulttuuri on hyödyntänyt niin sodassa kuin rakkaudessa ajatusta kohtalon, sisäisen ja usein salatun suunnitelman toteutumisesta.

Mutta kohtalo oli määrännyt, että hänestä oli tuleva don ja samalla asettanut hänet Fanuccia vastaan, jotta hän valitsisi oman tiensä. … Vaimo sai nähdä miehensä heittävän yltään mitättömän pelkurin suojavärin sillä hetkellä kun hän valmistautui seuraamaan kohtaloaan. Hän aloitti myöhään, hän oli 25 vuotta vanha, mutta hän oli valmis heti puhkeamaan täyteen loistoonsa.                            Mario Puzo: Kummisetä

C.G.Jung on sanonut, että onnellisuutta on se, että ihminen saa toteuttaa kohtalonsa.

Jung tarkoittaa tässä jokaisen yksilön oman idean toteutumista. Kuten ihmisellä ja kaikella maailmassa on ideansa, myös yksilöllä on oma ideansa.

Oman idean toteuttaminen on sitä, kun ihminen elää ja toimii koko sydämellään, koko olemuksellaan. Samalla se on interpersoonallista, ei vain itseä, vaan muita ihmisiä ja maailmaa varten. Siksi toteutumiseen liittyy myös jostakin luopuminen, vähintään oman mukavuudenhalunsa uhraaminen. Tämä voi olla lasten kasvattamista, se voi olla työnsä tekemistä yhä paremmin tai se voi olla laajempi vaikuttaminen.

Samalla se vastaa yhdestä näkökulmasta kysymykseen, mitä tarkoittaa olla ihminen.

Kohtalonsa täyttäminen on jotakin, minkä kokee todella omakseen ja mitä on valmis tekemään vastustuksesta huolimatta. Usein toteuttaessaan jotakin merkityksellistä tuntee, että vastuksetkin ovat sitä varten, että tekeminen ja sen laatu kirkastuvat. Esteet ovat polku parempaan.

“If you haven’t found it yet, keep looking. Don’t settle. As with all matters of the heart, you’ll know when you find it. And, like any great relationship, it just gets better and better as the years roll on.” Steve Jobs

Sen sijaan, että ihmisiä rohkaistaisiin löytämään se, mitä varten he ovat täällä, heidät opetetaan tyytymään vähään. Ennen kaikkea koulu ja opiskelu opettaa suorittamaan – ja tämä jatkuu työelämässä. Omaksi koetun toteuttaminen on kuitenkin ennen kaikkea luomista, kaukana suorittamisesta.

Jotta en vain eläisi elämääni, vaan loisin sitä. Goethe

Usein tämä luomistyö edellyttää tietoiseksi tulemista elämän merkityksestä ja oman elämän tarkoituksesta. Mutta kuten historia on osoittanut, tämä ei ole välttämätöntä. Toisinaan riittää vahva tunne oikeasta suunnasta, joka antaa tarvittavan voiman itsensä varassa (ja edes yhden ihmisen uskoessa siihen) lähteä toteuttamaan kohtaloaan, toisinaan paljon omaa elämää suurempaa.

Tällä viitataan siihen syvimpään itseen ihmisessä, joka tunnistaa merkityksen ja tarkoituksen sen kohdatessaan: niin itsessään, toisissa ihmisissä kuin maailmassa, myös tekojen muodossa.

Kohtaloaan voi myös yrittää väistää. Tiedostamatonta väistämistä tapahtuu päivittäin huonojen valintojen muodossa.

Paremmat, oikealta tuntuvat valinnat johtavat kohtalon eli parhaan mahdollisen itsen toteutumiseen.

Ja omia valintojaan voi peilata esimerkiksi seuraavilla kysymyksillä:

  • Tuntuuko tämä valinta oikealta?
  • Olenko totta itselleni?
  • Onko valintani linjassa sen kanssa, millaiseksi haluan olla kehittymässä?
  • Ovatko tämän valinnan seuraukset osa maailman palveluksessa olemista?

Milloin sinusta on viimeksi tuntunut siltä, että ”kirjoitukset” käyvät sinun kohdallasi toteen?

Mainokset

Valoa ja pimeyttä

Kun tapaa oikein valoisan ihmisen, havahtuu sille, millainen vaikutus valolla on. Tai kun öisen telttaretken päätteeksi aamuaurinko loihtii esiin maiseman, taivaan ja veden kaikki värit.

Ei ole samantekevää, mitä meidän sieluissamme elää noissa hetkissä. Eikä yhdentekevää, mitä meidän sielumme on valmistautunut noissa hetkissä näkemään ja kokemaan. Siinä missä yksi sivuuttaa kokemansa huomaamattaan, toinen elää hetken sellaisten oivallusten ääressä, jotka muuttavat hänen elämänsä.

Näiden hetkien kautta voi ymmärtää jotakin olennaista elämästä:

ulkoisen valon kohtaaminen ja siihen ulottuminen riippuu paljolti oman sisäisen valon laadusta ja määrästä.

Tästä kaksi ihmiskunnan kehityksen kannalta suurta hahmoa puhuu myös:

Jeesus: ”Silmä on ruumiin lamppu. Jos silmäsi on terve, koko ruumiisi on valaistu. Jos silmäsi ovat huonot, koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys!” (Matt. 6: 22,23)

Goethe: ”Silmän on kiittäminen valoa olemassaolostaan. … valo kutsuu esiin tuon elimen, ja niin kehkeytyy valo valoa varten, jotta sisäinen valo kohtaisi ulkoisen valon.”*

Valot kohtaavat toisensa, eikä syyttä. Sillä Jeesus jatkaa:

Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne. (Matt. 5:16)

Tässä voi nähdä sen hyvän kehän, joka tekee meistä ensin ihmisiä ja vähitellen parempia ihmisiä.

Jos meillä on (ollut) onni kohdata valoa toisissa ihmisissä, meistä on myös jakamaan sitä.

Kun kohtaan toisen ihmisen valoisana

  • Valoni valaisee hänet. Hän tulee nähdyksi ja saa mahdollisuuden nähdä itsensä valoisana.
  • Valo heijastuu toisesta ihmisestä minuun ja valaisee minut.

Eli kun annan ensin (pyytämättä mitään), saan vastauksena suuren lahjan.

Sisäinen ja ulkoinen valo kohtaavat ihmissielun rajapinnassa. Kuten Leonard Cohen laulaa Anthemissaan:

Ring the bells that still can ring/Forget your perfect offering
There is a crack, a crack in everything/That’s how the light gets in

Ja tähän voi jatkaa: ei valo pääse pelkästään sisään vaan myös ulos. Meidän kaikkein parhaaksi ja parannukseksi.

Jokaisessa ihmisessä on valoa ja pimeyttä kuten jokaisessa on ääretön määrä mahdollisuuksia. On mahdollisuuksia iloon ja onneen, hyvyyteen ja rakkauteen.

Myös sellaista rikkinäisyyttä, joka estää toteuttamasta näitä mahdollisuuksia itsessämme tai toisissamme.

Pimeyttä on se, ettei näe toisissa mitään hyvää, mutta ehkä pimeintä pimeyttä on se, että ei näe itsessäänkään mitään hyvää. Synkältä ja alistuneelta kuulostaa monen puhe itsestä ja maailmasta. Ja silti: en voi pelkästään nähdä maailmaa monella tavalla vaan voin lisäksi valita sen tavan, jolla maailmaa ja itseäni katson.

Minua ei pakota mikään, mille en itse anna lupaa.

Se kasvaa, mitä ravitaan. Jos kuulen jatkuvasti ympäriltäni kaikesta siitä, mikä on huonosti, alan uskoa siihen ja jakaa sitä ympärilleni. Jos kuulen ulkopuoleltani, että minussa on vikaa, alkavat kohta äänet pääni sisällä sanoa samaa. Mutta sama toimii myös toisinpäin. Jos näen hyvyyttä, jos näen valoa, tartun siihen ja vahvistan sitä, voin loistaa koko ajan kirkkaammin.

Minun ei tarvitse alistua siihen, mitä äänet ulkopuolellani tai sisäpuolellani sanovat. Voin valita hyvän, voin valita valon.

Vaikka valo olisi vain pieni aavistus, voin vahvistaa sitä.

Helppoa se ei ole, se vaatii paljon työtä, monia toistoja, mutta valo lisää valoa. Hyvyys lisää hyvyyttä.

Anna valon loistaa, anna sen loistaa itsessäsi, itsellesi, toisille. ”Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville.”

Vaikka itse en näkisi kuin pimeyttä, joku toinen voi nähdä valonkajastuksen.

Toisinaan meidän ihmisten ongelmana on se, että valo ja pimeys ovat niin toisiinsa kietoutuneina meissä itsessämme ja toisissa ihmisissä, että on vaikeus tavoittaa selkeyttä. Ja vaikka pimeys on yhtä tarpeen kuin valo, valoa tämä maailma tarvitsee, erityisesti sydämeen.

Vai mitä sanoo Riku Rantala:

”Tulkoon valo ja valo tuli. Ja ihminen näki, että valo oli hyvä.

Mutta mitä teki ihminen? Populismin vaatteisiin pukeutuneen, alati korvaan kuiskuttelevan belsepuubin manipuloimana, ihminen otti ja tunki valistuksen hehkulampun syvälle tuhkaluukkuunsa, jotta luolan pimeys paremmin varjelisi häntä oman mielensä menninkäiseltä.” (Docventures: Elokuvan esittely, 7.9.2016, TV2)

Sattuvasti sanottu.

 

* vapaasti suomentanut M.T. (”Das Auge hat sein Dasein dem Licht zu danken. Aus gleichgültigen tierischen Hilfsorganen ruft sich das Licht ein Organ hervor, das seinesgleichen werde, und so bildet sich das Auge am Lichte fürs Licht, damit das innere Licht dem äusseren entgegentrete.”)