Hauras ja luja

Ihmisen fysiikka kestää tavallisesti koviakin koettelemuksia ja laiminlyöntejä, ennen kuin se romahtaa. Siinä on sitkeyttä ja lujuutta, itseään korjaavia järjestelmiä, tasapainotusta ja resilienssiä.

Se on yhtä vahva kuin se on ihmeellinen.

Mieli ei ole yhtä vahva, vaikka mielelläkin on omat puolustusjärjestelmänsä. Mieli suojautuu liialta tai liian vähältä (tylsältä) poistumalla psyykkisesti paikalta. Kun kipu käy liian suureksi, mieli katoaa eriasteisten ja erilaisten tajuttomuuksien helpotukseen.

Ihmiset ovat erilaisia, samoin mielet. Joidenkin mieli kestää siinä missä hauraampi mieli särkyy, hetkellisesti tai pysyvästi.

”Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä.” (Matt. 11:30) sanotaan Raamatussa.

Miten ihminen kantaa kohtaloaan, omaa taakkaansa eli sitä mitä hän itse on? Tässä

12 näkökulman ohjelma

  1. Mistä tietää, mitä on kestettävä, mitä on jaksettava ja kuinka kauan? Ja jos, niin miten se tehdään? Tämä on elämisen ja ihmisenä olemisen kysymisen ydin.
  2. Vaikeudet, vastoinkäymiset, haasteet – ”tilanteet” kuuluvat elämään. Ne kertovat meille, keitä me olemme ja mistä meidät on tehty. Meillä voi olla mielikuvia omasta rohkeudesta ja vahvuudesta. Sitten todellisuus kertoo meille, miten nämä mielikuvat vastaavat todellisuutta. Joskus yllätymme iloisesti, toisinaan emme.
  3. Kun tilanne tulee eteen, kysyn: onko tämä este polku? Ymmärränkö sen sellaiseksi ja kutsuuko se minut oppimaan – ja mitä sitten?
  4. Milloin olen oppinut riittävästi ja on aika jatkaa matkaa? Olosuhteet, joita ympäristö ja ihmiset tarjoavat, ovat yhtä väliaikaisia kuin oppimisen tarpeeni. Jossakin vaiheessa voin arvioida, miten haluan jatkaa jos haluan. Missä on opittava kerralla, milloin toiston kautta?
  5. Mitä tahansa ei tarvitse sietää, jaksaa, kestää. Sellaista, mikä ei enää haasta vaan tuhoaa. Näiden kahden erottamisen oppimiseen voi mennä koko elämä. Tai alistumiseen olosuhteisiin, kun oma voima ei riitä ponnistamaan näkemään ja tekemään johtopäätöksiä ja sitten toimimaan niiden pohjalta.
  6. Oma, myötäsyntyinen taipumus olla ja toimia on jotakin, joka luo kohtalon. Kuorma voi olla raskas tai keveä ja siksi sopiva. Se on elämän oppisopimus.
  7. Pitääkö tämä myös ääripäissä paikkansa? Raiskattuna? Perhe ympäriltä murhattuna? Voiko se olla kohtalo – voiko ies olla sopiva, keveästä puhumattakaan? Outoa on se, ettei ihminen tiedä, mihin kohtaloniskut kulloinkin johtavat ja mitä niistä seuraa.
  8. Henkilökohtaisessa elämässä voi kysyä: mistä on hyvä pysyä loitolla ja/tai mitä on syytä lähestyä? Tähän voi henkilökohtaisesti vaikuttaa, useimmiten.
  9. Jokaisen arjessa on ihmisiä, joiden ikeen voimme ottaa kannettavaksi. On ihmisiä, jotka tarvitsevat tukea, apua ja sitä, että jaamme heidän taakkansa. Sitten on ihmisiä, joiden taakkaa kannattaa välttää, koska sen alle sortuu itse.
  10. Sama koskee omia taakkoja: Helpottaa, kun oppii tuntemaan itsensä ja taakkansa. Auttaa jaksamaan, kun oppii jakamaan taakkansa, ilonsa ja surunsa.
  11. Polku on sitä, että pääsee näkemään, mitä voisi olla. Mihin voisi ulottua. Ja mihin yltää, kun antaa itselleen luvan luoda. Pienetkin yksityiskohdat usein vaikuttavat.
  12. Elämä yllättää ja kysyy. Lujasta voi tulla hauras, hauras voi vahvistua elämässä. Tämä on elämänmeno, se on myös kiertokulku.

Harva tietää edes omalla kohdallaan, mihin teot ja päätökset johtavat. Sitä kutsutaan elämäksi.

 

Mainokset

Ensimmäinen kivi

Kun ihmisellä on hyvä olo itsessään, hänen tarpeensa tuomita tai arvostella ketään vähenee olennaisesti. Tai edes ärsyyntyä.

Sisäisestä olosta me kumpuamme.

Juuri nyt äänekäs ja huonosti voiva vähemmistö käyttää esimerkiksi somessa raakaa tuomiovaltaansa. Näyttää ja kuulostaa siltä, että jokainen, joka ei jaa ärsyyntyneen mielipidettä, on väärässä, outo, vihollinen ja siksi ansaitsee tuomion. Koska se kuuluu niihin toisiin. Synkkyys, riitely, ahdasmielisyys ja ennakkoluulot saavat helposti vallan.

Sivistyminen ei ole helppoa tai itsestään selvää. Sen eteen joutuu ponnistelemaan päivittäin, lisätäkseen

  • erilaisuuden sietokykyään
  • dialogisuutta
  • avarakatseisuutta

Ja oppimista.

On helpompaa heittää kivi.

Se on oikotie, aina helpompaa kuin keskustelemaan jääminen.

Sillä usein vasta rohkeus ja jaksaminen, turhautuneenakin jatkaa erimielisen kovakallon kanssa, auttaa tajuamaan, että oikeastaan keskustelu on ainoa tie eteenpäin.

Silloinkin, kun joutuu kuulemaan yhdet maailman ärsyttävimmistä sanoista:

”Mitäs minä sanoin.”

Yleensä tällaista jälkiviisastelua kuulee sen jälkeen, kun jotain ikävää on sattunut, on satuttanut itsensä fyysisesti tai henkisesti, mokannut tai muuten vain jotain on mennyt pieleen.

”Mitäs minä sanoin” sanotaan usein tilanteessa, jossa tarvittaisiin lohdutusta tai rohkaisua. Oikeassa olemisen korostaminen ei vie tilannetta mitenkään eteenpäin. Aina on olemassa ihmisiä,

  • Jotka tietävät paremmin, mitä ei ainakaan kannata tehdä ja ettei mikään tule kuitenkaan onnistumaan.
  • Jotka haluavat nähdä toisten heikkoudet ja kertoa niistä muillekin.
  • Jotka haluavat syyttää muita.
  • Jotka pitävät itseään muita parempina.

On helppoa tarkkailla muiden elämää ja toilailuja.

Silloin ei tarvitse miettiä omaa elämää, eikä ainakaan sitä, mikä omassa elämässä on pielessä. Rannalta huutelijoita tuntuu riittävän.

Silloin, kun ihminen mokaa, tarvitaan niitä, jotka auttavat ylös ja eteenpäin. Jos olet pudonnut ojaan, moralisti ojentaa sinulle kätensä. Siinä missä moralisoija osoittaa sinua sormella ojan reunalta.

”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.” Se teistä, joka ei ole koskaan mokannut – tai edes uskaltanut elämässään jotakin – sanokoon: ”Mitäs minä sanoin.”

Tuomita ja arvostella voi vaivattomasti.

Se tulee itsestään. Varsinkin niiltä, jotka ovat sisimmässään ensin tuominneet itsensä erillisyyteen.

I’m not the judge. You know, God didn’t tell me to go around judging everybody.

Joel Osteen

Jeesuksen minävoimainen vastaus fariseuksille osui näiden tekopyhyyden ytimeen ja oli samalla rakkauden teko. Vänkkäämisen sijasta kirkas ja selkeä toiminta, jossa tuomitsemisen korvasi rakkaus. Kertomuksen aviorikoksesta tavattu nainen sai osakseen avun: Jeesus pelasti hänet varmalta kuolemalta, ei tuominnut vaan kehotti olemaan jatkamatta huonoa elämää. Tämän rakkauden vaikean taidon voi oppia.

Kun lakkaat kohtelemasta itseäsi huonosti, tunnet oman arvosi ja elät sen mukaisesti, alat voida paremmin.

Silloin alat oikeasti olla avuksi itsellesi ja muille.

Se joka kuvittelee, ettei itse tai toiset ihmiset tarvitse apua, tuskin elää tässä maailmassa.